Mitkä ovat muistisairauden ensi oireet?

Mitkä ovat muistisairauden oireet?

Muistisairauksien oireet ovat moninaisia. Muistin ja muun tiedonkäsittelyn heikkeneminen on yleisin oire, mutta muistisairaus ei aina ala muistioireilla. Ensioireena voi olla esimerkiksi toiminnanohjauksen tai aloitekyvyn heikkeneminen, tarkkaavuuden tai hahmottamisen vaikeudet, puheen ongelmat tai persoonallisuuden muutokset.

Alzheimerin taudissa tyypillisiä ensioireita ovat esimerkiksi uuden oppimisen ja lähimuistin vaikeudet, uusien nimien tai sovittujen asioiden unohtaminen, tavaroiden hukkaaminen sekä vaikeus liikkua vieraassa ympäristössä.

Erityisesti työikäisillä muistisairauden ensimmäiset oireet voivat olla esimerkiksi keskittymisvaikeuksia, väsymystä tai toiminnanohjauksen ongelmia. Oireet saatetaan siksi tulkita stressiksi, työuupumukseksi tai masennukseksi.  

On kuitenkin hyvä tiedostaa, että edellä mainittujen oireiden taustalla ei aina ole muistisairaus. Muistitutkimuksissa voidaan selvittää oireiden syy.

Lue lisää verkkosivuilta:
Muistisairauksien oireet – Muistiliitto
Muistisairaudet – Terveyskirjasto

Mitkä ovat muistisairauden ensi oireet?
Siirry sivun alkuun