Muistisairaudet
Etenevät muistisairaudet rappeuttavat aivoja ja heikentävät laaja-alaisesti toimintakykyä. Ne ovat kansantauteja siinä missä sydän- ja verisuonisairaudetkin. Muistisairaudet ovat yleisempiä iäkkäillä ihmisillä, mutta myös työikäisiä sairastuu eteneviin muistisairauksiin. Suomessa on arviolta 150 000 muistisairasta ihmistä. Työikäisiä muistisairauteen sairastuneita on noin 2700 henkilöä. Muistisairausdiagnoosin saa vuosittain noin 23 000 suomalaista. Työikäisenä muistisairauteen sairastuu vuosittain noin 600 henkilöä. (Lähde: Muistiliitto)
Muistisairaudet lisätietoja löydät Muistiliiton sivuilta.
Muistin pulmia – milloin huolestua?
Unohtelu pelottaa, vaikka läheskään aina taustalla ei ole etenevää muistisairautta. Useimmiten kyse on esimerkiksi stressin tai univaikeuksien aiheuttamista keskittymiskyvyn ongelmista – sellaisia asioita kun ei voi muistaa, joihin ei ole kiinnittänyt huomiota. Lue lisää muistiin vaikuttavista tekijöistä täältä.
Myös ikä muuttaa muistia, mutta iästä huolimatta terve muisti toimii loppuun asti. Vaikka elinvuosia olisi kertynyt runsaasti, on lisääntyneiden muistioireiden taustalla aina jokin syy, joka täytyy selvittää.
On taustalla mikä syy tahansa, on muistioireiden hoito tehokkainta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa aloitettuna.
Tärkeimpiä merkkejä on tilanteen selkeä muutos entisestä sekä vaikutus arjen toimintoihin. (Lähde: Muistiliitto)
Milloin huolestua? lisätietoja löydät Muistiliiton sivuilta.
Muistihäiriöiden tutkimus
Jos omat tai läheisen muistiongelmat huolestuttavat, hakeudu mahdollisimman pian muistitutkimuksiin. Muistihuolien kanssa ei kannata jäädä yksin.
Ensimmäiseksi yhteyttä kannattaa ottaa omaan terveyskeskukseen tai työterveyteen. Osalla paikkakunnista yhteyttä voi myös ottaa suoraan kunnan muistihoitajaan. Ensimmäiseksi pyritään selvittämään haastattelemalla muistihäiriöiden laajuutta ja haittaavuutta sekä asiakkaalta että läheisiltä. Tässä yhteydessä tehdään yleensä myös jokin kognitiivinen testi. Tarkemmissa tutkimuksissa häiriöiden syitä pyritään selvittämään verikokeilla sekä aivojen kuvantamisella.
Muistitutkimukset lisätietoja löydät Muistiliiton sivuilta.
Etenevät muistisairaudet
Dementia on oireyhtymä, ei erillinen sairaus. Dementia-oireyhtymään liittyy muistihäiriöiden lisäksi yksi tai useampi seuraavista: kielellinen häiriö, kätevyyden heikkeneminen, tunnistamisen vaikeutuminen ja/tai monimutkaisten älyllisten toimintojen heikkeneminen.
Yleisimmät etenevät muistisairaudet ovat:
- Alzheimerin tauti (n. 60–70 %)
- Verisuoniperäinen muistisairaus (n. 15–20 %)
- kahden edellä mainitun yhdistelmä (ns. sekamuoto)
- Lewyn kappale -tauti
- Otsa-ohimolohkorappeumasta johtuva muistisairaus
- Parkinsonin tautiin ja MS-tautiin voi liittyä tiedonkäsittelyn vaikeuksia, kuten muistin heikkenemistä. Näiden lisäksi tunnetaan lukuisia harvinaisempia muistisairauksia. (Lähde: Muistiliitto)
Muistisairauksista löydät lisätietoja Muistiliiton sivuilta.
Keski-Suomen Muistiluotsien koostaman videosarjan ensimmäisen osan aiheena on Muistisairaudet (2021). Videosarjan kaikki osat löytyvät Kohtaaminen ja vuorovaikutus -sivulta. YouTube- kanavalla ovat tekstitetyt videot. Toivomme, että jätät videot katsottuasi palautetta tähän palautelomakkeeseen.
