Apetta aivoille – avaimia aivoterveyteen -hanke käynnistyi Keski-Suomen Muistiyhdistyksen sekä Keski-Suomen Sydänpiirin yhteistyössä, STEA- avustuksella keväällä 2017. Hankkeen tavoitteena oli tavoittaa yli 50 -vuotiaita henkilöitä ympäri Keski-Suomea ja lisätä heidän tietämystään aivo- ja sydänterveyden edistämisestä sekä muistisairauksien ennaltaehkäisystä.
Hanke järjesti maksuttomasti monipuolista toimintaa kuten vierailuja ryhmiin, tapahtumia sekä ruoka- ja aivotreeniryhmiä. Apetta aivoille -toiminnassa yhdistyi aina sekä aivopulmailu että elintavat; ravitsemus, liikunta, uni ja lepo, sosiaaliset suhteet sekä harrastukset ja mielekäs toiminta. Erilaisten tehtävien, kuten aivopulmailun tai kokkailun kautta osallistujille annettiin tietoa esimerkiksi ikääntyneiden ravitsemussuosituksista. Lisäksi heitä haastettiin pohtimaan omaa terveyttään, löytämään uudenlaista näkökulmaa tuttuihin asioihin sekä viemään opittuja asioita omaan arkeen.
Tämän lisäksi Apetta aivoille – avaimia aivoterveyteen -hankkeessa kehitettiin aivo- ja sydänterveysaiheista toiminnallista materiaalia vapaaehtoisten ja ammattilaisten käyttöön sekä perehdytettiin heitä hyödyntämään materiaaleja. Tehtävien avulla esimerkiksi vapaaehtoiset voivat virittää toimintaa ja keskustelua aivo- ja sydänterveysaiheista omissa ryhmissään ja tapahtumissaan, myös hankkeen päättymisen jälkeen. Kuten hankkeessa muutenkin, myös materiaaleissa painotettiin myönteistä näkökulmaa ja kaikki toiminta perustuu tutkittuun tietoon. Ensimmäinen versio Aivomatkalaukusta valmistui kesällä 2018 ja se päivitettiin vielä hankkeen päättyessä. Materiaali säilyy jatkossakin maksuttomasti kaikkien saatavilla Keski-Suomen Muistiyhdistyksen, Keski-Suomen Sydänpiirin, Vahvikkeen sekä Ryhmärengin sivuilta.
Iso kiitos kaikille, jotka ovat kulkeneet hankkeen matkassa näiden vuosien aikana, niin asiakkaille kuin yhteistyökumppaneille, vapaaehtoisille sekä ammattilaisille!
Terveisin,
Kirsi, Johanna ja Marianna
Apetta aivoille -hanke lukuina…
- Yli 14 000 kohdattua ihmistä
- Yli 300 tapahtumaa
- 11 järjestettyä ryhmää
- 14 toteutettua koulutusta
Vuonna 2019…
- Yli 9000 Aivomatkalaukku-materiaalin tulostuskertaa Vahvikkeesta
- Lähes 8000 Aivomatkalaukun sivuvierailua Ryhmärengissä
Hankkeen kehittämä materiaali
Aivomatkalaukku – materiaalia ryhmänohjaukseen

Aivomatkalaukku sisältää toiminnallista materiaalia ja harjoitteita aivo- ja sydänterveysaiheista sekä muistisairauksien ennaltaehkäisystä ravitsemuksen, liikunnan, sosiaalisten suhteiden, harrastuksien ja mielekkään tekemisen sekä unen ja levon näkökulmasta, yhdistyen kognitiiviseen harjoitteluun. Harjoitteissa painotetaan myönteistä näkökulmaa ja se perustuu tutkittuun tietoon.
Aivomatkalaukku on tarkoitettu ikääntyvien kanssa toimiville vapaaehtoisille ja ammattilaisille ryhmänohjaukseen, luennoille, tapahtumiin jne. Materiaalin tarkoituksena on virittää keskustelua ja toimintaa sekä kannustaa arjen pieniin aivoterveellisiin valintoihin. Materiaali on ladattavissa ja tulostettavissa alla olevista linkeistä. Jos haluat lainata materiaalia, ota yhteyttä Muistiluotseihin, muistiluotsi@ksmuisti.fi.
Menetelmämanuaali sisältää ohjeet materiaalien käyttöön sekä niiden tavoitteet.
Noppapeli
Sananselitys
Kuvanselitys
Terveysaakkoset (katso tulostusohje manuaalista)
Mikä kuvia yhdistää?
Pulmailuradat (2-puoleinen tulostus): luontopolku, puutarha ja luonto/kevät, sadonkorjuu/syksy
Tavureseptit: hernekeitto, kaalilaatikko, marjakiisseli, marjasmoothie
Ostoskärrylajittelu: ohje, kauppakärrykyltit, proteiinimääriä, proteiinilaskuri
Kuvasanavihje
Tietovisat: ikääntyneiden ravitsemussuositukset, muistisairauksien ennaltaehkäisy, vastauslomake
Valehtelijoiden klubi -kortit (katso tulostusohje manuaalista)
Ruokakortit: nimi ja asia (ratkaisu), paikka ja ruoka (ratkaisu)
Reseptitarina
Suurennetut kuvat: kaalilaatikko, marjarahka
Rasvaveikkaus 1×2: ohjeet ja vastaukset, diat, vastauslomake
Maistiaiset iloisista eväistä
Ruoka-aiheiset viittomat
Kierros kaupassa: opas, pulmailurata, mainospohja, tiedote, palautelomake, proteiinitaulukko
Apetta aivoille – aivopähkinöistä ruokaohjeisiin -kirja
Hankkeen lopputuotoksena oli Apetta aivoille – aivopähkinöistä ruokaohjeisiin -kirja, joka yhdistää hankkeen tyyliin aivopulmailun sekä terveellisen ravitsemuksen.
Kirja sisältää lähes 40 erilaista aivotreenitehtävää, jotka ratkaisemalla saat täydennettyä valmiiksi Sydänmerkki-reseptin.
Kirjan pdf-version saat ladattua tästä ja maksullisen painetun version voit tilata Keski-Suomen Muistiyhdistyksestä täältä.